Olen aina ollut kova jännittämään. Osittain olen ollut tästä tietoinen ja osittain taas en.

Esiintyminen on aina ollut jännittävää. Jännitän myös uusia tilanteita, kuten uuteen työpaikkaan tutustumista tai uuden harrastuksen aloittamista.

Kun aloitin terapian pari vuotta sitten aloitimme ”alkuhaastattelun” jälkeen (mikä oikeasti tuntui siltä, että olin teellä hyvän ystävän kanssa 💗) käsittelemään jännittämistäni, koska se rajoitti elämääni huomattavasti terapeuttini mukaan. Tämä asia yllätti minut. En ollut yllättynyt siitä, että olen jännittäjä vaan siitä, että ulkopuolisen silmin se rajoittaa tekemisiäni. En kai ollut koskaan ajatellut niin.

Huomasin, että olin jättänyt hirveästi asioita tekemättä jännityksen takia. Olen jättänyt väliin illanistujaisia, juhlia ja illallisia. Välttänyt kahviloita tai kauppoja, matkuskelua ja monia muita uusia sekä vieraita asioita. Olen luultavasti tehnyt turvallisia päätöksiä jännittämistä estääkseni. Olen ehkä menettänyt mahdollisuuden tavata uuden ystävän tai kokea jonkun ihanan asia. Tämän tunteen pelko on tehnyt elämästäni turvallista mutta myös tylsää.

Jännittäminen on myös ollut häpeä. Jännittävä puoleni anelee ”teethän kaikkesi etten näy muille!”

Mitä tapahtuu, kun jännitän? Tiedän, mitä oireita tähän voisi kirjoittaa mutta vastaukseni ei ole niin selkeä. Jo ennen jännittävää tapahtumaa voin nukkua huonosti, vatsani on sekaisin ja ruokahaluni katoaa. Voin olla ärsyyntynyt ja ahdistunut. Itse tilanteessa käteni saattavat täristä ja kainaloni hikoilla. Voin olla sisäänpäin kääntynyt. Hankalin on ehkä kuitenkin henkinen puoli. Sisäinen ääneni tykkää kommentoida olemustani, puutteitani ja sanojani. Kaikkea sitä mitä muut saattavat kritisoida. Sisäinen ääneni pitää huolen siitä, että pärjään, joten se on kuitenkin myös tarpeellinen ja tärkeä.

Jännittämiselleni on luotu vaikeusasteikko 1-10. Asteikko kertoo kuinka epämielyttävä olo minulla on missäkin tilanteessa. Ykkösenä voisi olla ruokakaupassa käynti, mikä ei enää jännitä niin paljon. En hermoile etukäteen enkä oireile fyysisesti. Oloni on selkeä mutten ole kuitenkaan ihan rento. Asteikolla seitsemän voisi olla seurassa syöminen. Olen huomattavan hermostunut jo ennen tapahtumaa. Olen aivan liian tietoinen kaikesta tekemisestäni tämän aikana. Luultavasti hikoilen. Kympissä olo on jo sietämätön. Minua luultavasti moititaan jostain ja koen olevani täysin puolustuskyvytön. Haluan pois ja olo on turta. Mieti peuraa ajovaloissa.

Tähän olisi kiva kirjoittaa ratkaisu jännittämisen helpottamiseen. En kuitenkaan tiedä sitä ainakaan vielä. Jotain on kuitenkin tapahtunut, koska tiedän, että jännittäminen on helpottunut. Ehkä olen oppinut ajattelemaan sitä, ettei kukaan oikeasti käytä aikaansa minun jatkuvaan arvioimiseen. Vaikka kävisikin niin, selviän kyllä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *