Luitko eilisen tekstini masennuksesta ja uupumuksesta? Osaatko tunnistaa jos itse olet uupunut?

Mielenterveystalon -sivuilla lukee näin uupumuksesta:

  • Tavallisesti uupumus on seurausta voimakkaasta henkisestä tai fyysisestä rasituksesta. Se on terve kehon reaktio joka viestii ihmiselle levon tarpeesta. Uupumus yleensä poistuu lepäämällä, kehon ja mielen palautuessa.
  • Jos uupumuksen tunne pitkittyy, on se todennäköisesti merkki levon ja rasituksen epätasapainosta. Tällöin kannattaa tarkastella, löytyykö arjesta työn ja vapaa-ajan tekemisten vastapainoksi riittävä määrä lepoa.
  • Pitkään jatkunut uupumus voi olla esimerkiksi masennuksen oire. Tällöin tunne ei tyypillisesti poistu lepoa lisäämällä. Masennuksen asianmukainen hoito auttaa yleensä myös uupumuksen tunteeseen. Myös työuupumukseen liittyy kokonaisvaltaista ja jatkuvaa väsymystä, joka ei lievity vapaa-aikana.

Jos lepääminen ei auta, on tärkeä löytää hyviä itsehoitokeinoja tai kääntyä ammattilaisen puoleen. On hyvä pysähtyä ja miettiä minkälaisia stressi- ja kuormitustekijöitä elämässä on. Uupumus on voinut kehittyä jo pidemmän aikaa ylikuormituksesta. Työn kuormitus tai raskas perhetilanne kuormittaa meitä yleisimmin. Tällöin olisi tärkeä vähentää kuormitusta, jotta uupumus hellittäisi. Töitä voisi vähentää tai rentouttavia hetkiä lisätä päivään. Luonnollisesti myös riittävät yöunet ovat tärkeitä. Jos epäilet, että taustalla on mielenterveysongelma, niin itsehoidon lisäksi on tärkeä hakea myös ammattiapua. Jos huomaat, että olet uupunut tai voit huonosti, niin älä tunne huonoa omatuntoa siitä, että lisäät arkeesi sinulle mielekkäitä asioita! Kun sinä jaksat paremmin, niin myös läheisesi voi paremmin ja työt sujuvat. 


Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *